Minusta 

 

Olen Riku Peltonen, Fiskarsilainen kraniosakraaliterapeutti, mehiläistarhaaja sekä pienen tyttären etäiskä. Tällä hetkellä asun ja työskentelen Helsingissä Vuosaaressa opiskellessani Osteopatiaa nelivuotisessa tutkinnossa Metropolian Ammattikorkeakoulussa. Tykkään mm. luonnossa liikkumisesta, luonnonilmiöiden tarkkailusta, ja erityisesti rakastan tanssia, leikkiä ja musisoida tyttäreni kanssa. Pidän kraniosakraaliterapiasta työnä, jota arvostan ja saan kokea sen omana juttunani. Hoitajana empatisoin ihmisten monia kärsimyksen aiheita ja toivon voivani olla avuksi parhaalla mahdollisella tavalla.

 

 

 

 

Opettajanani on Sveitsiläissyntyinen Veet Chintan, joka on perustanut Kraniosakraali Resonanssi -koulutuksen. Koulutuksessa suuntautuminen on ollut biodynaamiseen kraniosakraaliterapiaan ja Chintanin erityiseen huomioon ihmisten välisten suhteiden ja yhteyden merkitykseen, joka on näkynyt hänen tavassaan kohdata oppilaitaan, asiakkaitaan ja myös koulutuksen sisällössä. Resonanssi viittaa siihen miten historiamme vaikuttaa meissä ja välillämme kun ihmiset kohtaa ja muodostaa yhteyden. Joten jokainen kraniosakraaliterapeutti työskentelee myös tämän henkilökohtaisen resonanssin kautta.